SLIDER

Jämälankasukat Fair Isle -tyylillä



Meille kaikille neulojille-/virkkaajillehan kertyy jämälankoja mutta ihan kaikki eivät varmaan lisäksi osta erityisesti jämälankoja kirppiksiltä niin kuin minä. :) Joistakin näistä jotakuinkin yhteensopivista jämälangoista ja yhdestä puretusta työstä (liian löysistä säärystimistä) päätin tehdä sukat ja ajattelin samalla kokeilla Fair Islen neulemallit -kirjan malleja (ja osallistua myös käsityökirjahaasteeseen).


Käytin kirjan malleja 1-19 vuoron perään pois lukien yhdessä kohdassa yksi oma random-malli, joka tuli tehtyä vahingossa. Jokaisen mallin välissä on yksi harmaa raita. Resori on tehty vuorotellen kahden kerroksen mallia: 1. krs: 2 o, 1n, 1o, 2. krs 3o, 1n ja jatkaen näitä kahta kerrosta.  


Vasta malleja jonkin aikaa neulottuani, tajusin, että olisi kannattanut raidoittaa kukin malli eri pohjavärillä, niin ne olisivat tulleet selkeämmin esiin. Sukkien valmistuttua en ollutkaan oikein varma, että ovatko ne aivan järkyttävän kamalat vai ihan ok. Nyt niitä jonkin aikaa katseltuani olen tullut siihen tulokseen, että ovat mielestäni aika harmoniset kuitenkin.




2 kommenttia

  1. Hei! Oon antanut blogillesi palkinnon/tunnustuksen, käyhän vilkaisemassa ;)

    http://sirpukansolmuissa.blogspot.fi/2016/09/blogger-recognition-award-tunnustus.html

    VastaaPoista
  2. Aivan mahtavaa, yllättyneenä, hämmentyneenä ja iloisena otan tämän tunnustuksen vastaan! Suurkiitokset! :)

    VastaaPoista

© CRAFT CANDIDATE • Theme by Maira G.