SLIDER

Lankojen ja nappien ostoa Tallinnassa - Buying yarn and buttons in Tallinn


(English version below)
Kun mies kysyi, että mennäänkö käymään Tallinnassa, vastaus oli selvä: Totta kai! Käsityöihmiselle Viro ja Tallinna ovat kyllä ihan must, eikä haittaa, että juuri puoli vuotta sitten viimeksi tuli siellä käytyä. Minulla olikin heti mielessä, mitä haluan ostaa: puisia nappeja, joita viime reissulla en ostanut ja sittemmin jäi harmittamaan.

Näitä puisia nappeja on eri puulajeista tehtyjä ja punnitsin pitkään, mitä ottaisin. Päädyin ostamaan muutamat eriväriset duffelinapit ja sitten siskon villatakkia varten valitsin näitä katajasta tehtyjä nappeja. Napit on ostettu Estonian House -liikkeestä (Viru tänav 3).




Lisäksi vaikka olenkin langanostolakossa niin en voinut vastustaa kiusausta ostaa yksi vyyhti punamustaa liukuvärjättyä lankaa, kun minulla oli entuudestaan yksi vyyhti tätä samaa lankaa ja ajattelin, ettei yhdestä oikein mitään kuitenkaan saa tehtyä.


Suunnittelen neulovani näistä langoista pitsimekkoja itselleni - ovat juuri sopivaa materiaalia sellaiseen, huiveja en niin paljon tarvitse. Sukkalangoiksi näistä 100 % villaa sisältävistä langoista ei olekaan. Ostin langan tällä kertaa tästä Ruotsin lähetystön vieressä olevasta Eesti käsitöö -liikkeestä (Pikk 22).


Kävin jälleen parissa muussakin lankakaupassa, joista kerroin viime joulukuisessa postauksessanikin, kuten Jolleri Käsitöökamberissa (Müürivahe 11).




Tästä Eesti Rahvakuntsi ja Käsitöö Liit (Lühige jalg 6a) -liikkeestä päädyin ostamaan neljä kerää merenväristä lankaa. Oli vain pakko...




Lisäksi vanhankaupungin käsityötorin kupeessa on myös hyvä lankakauppa nimeltä Domus Linum (Müürivahe 31). Olen aiemmin ostanut sieltä paljon lankaa, erityisesti juuri liukuvärjättyjä lankoja. 




Tallinnan-matkan muista nähtävyyksistä kuin käsityöostoksistani voit lukea nyt postauksestani Kahden talon väkeä -blogin puolelta. Aurinkoisia kesäpäiviä toivotellen!

Shortly in English:

If you are a handicrafts person, you will love visiting Tallinn in Estonia. There is a lot of wonderful colourful yarn for sale but I also love the wooden buttons at one of the handicraft shops.

You can find wooden buttons at the Estonian House (Viru tänav 3, Kesklinna linnaosa, Tallinn).


And yarn in these places (among others):

Domus Linum (Müürivahe 31)

Eesti käsitöö (Pikk 22)


Jolleri Käsitöökamber (Müürivahe 11)



4 kommenttia

  1. Kiitos vinkeistä! Minä en ole vielä käynytkään Tallinassa käsityöostoksilla, mutta syksyksi sellaista on ollut suunitteilla. Kävin tosin viime viikonloppuna Jyväskylän neulefestareilla, ja nyt on lankavarastokin aika täysi... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luinkin juuri neulefestaripostauksesi (en vielä ehtinyt kommentoida). Onhan minullakin lankavarastot jo aivan täynnä mutta... 😂 Suosittelen kyllä Tallinnassa käyntiä. Tsekkaapa joulukuinen postaukseni vielä niin saat kangasliikkeidenkin osoitteet siitä. Karnaluksissa en ole käynyt mutta sen pitäisi olla aikamoinen kokemus!

      Poista
    2. Kiitos ��, käyn kurkkaamassa.

      Poista

© CRAFT CANDIDATE • Theme by Maira G.