Blogger Recognition Award


Iloisena ja hämmentyneenä sain tiedon minulle annetusta palkinnosta/tunnustuksesta: Blogger Recognition Award! Vielä melko tuoreena bloggaaja-aloittelijana (blogi kuitenkin vielä vauvaiässä eli alle 1-vuotias!) olen erittäin otettu ja kiitollinen tästä Sirpukan solmuissa -blogin nimeämästä tunnustuksesta. Suurkiitos, Sirpukan solmuissa/Mira!

Palkinnon idea:


1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen.
2. Kerro lyhyesti, kuinka aloitit bloggaamisen.
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille.
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi.
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnon saajaksi.

Craft Candidate -blogin synty

Blogini synnystä ei voi kertoa mainitsematta ensin käsityöharrastukseni syntyä. Aloitin käsityöharrastukseni varsinaisesti uudelleen syksyllä 2011, kun olin aloittanut väitöskirjan teon (toki jo kaksi vuotta aiemmin olin aloittanut ompeluharrastuksen toden teolla käymällä työväenopiston ompelukurssin). Ilmeisesti mieleni oli sitä mieltä, että tarvitsisin jotain vastapainoa ainaiselle lukemiselle ja teorioiden pyörittämiselle, koska yhtenä iltana katsottuani ranskalaisen perhetuttavamme neulomista kaivoin netistä kuvalliset ohjeet, miten luodaan silmukat ja neulotaan oikeaa ja nurjaa ja lisäksi, miten tehdään ketjusilmukoita ja kiinteitä silmukoita. Olin aivan täysin unohtanut kaikki käsityötaitoni, vaikka vielä yläasteella olin aika innokas neuloja. Sain silloin jopa aikaiseksi Fair Isle -tyyliset säärystimet äidiltä saaduista jämälangoista ja villapaidan, josta tuli liian iso ja lahjoitin sen äidilleni, ja josta lannistuin niin paljon, että lopetin harrastuksen siihen.

Nyt kuitenkin aloitin harrastukseni uudelleen leikkaamalla vanhoista vaatteista matonkuteita äitini neuvoilla ja ryhdyin virkkaamaan mattoa, ihan vain kiinteillä silmukoilla. Ensimmäistä mattoa teinkin yömyöhään, en millään malttanut lopettaa, ja sen valmistuttua jatkoin tekemällä koreja ja sitten risat vaatteet loppuivatkin jo ja päädyin kauppaan katselemaan villalankoja. Mielessä oli, että opettelisin neulomaan villasukkia ja lapasia, koska enää ei ollut mummoa, joka olisi sukkia minulle tehnyt eikä äitinikään enää ollut pariin vuosikymmeneen jaksanut neuloa. Ajattelin, että jonkun suvussa täytyy niiden sukkien ja lapasten tekoa jatkaa. Siitäpä se lähti se harrastus - täysin lapasesta. :)

Olin blogin aloittamista pohtinut jo pitkään jo aiemminkin, kun aloimme perinnekorjata vanhaa puutaloa, mutta sen perustaminen jäi sitten silloin. Nyt taas ongelmaksi oli muodostunut sopivan nimen keksiminen. Kaikki mielestäni nerokkaat nimet oli jo käytetty. Sitten silmiini osui englanninkielinen lause "I'm working on my PhD (Projects Half Done) in sewing" ja se kolahti näin tohtorikoulutettavana ja jäi pyörimään päähäni. Tietenkin sekin nimi oli jo käytössä mutta siitä muodostui Craft Candidate eli tavallaan käsityökandidaatti - tyyppi, joka ei ole kuitenkaan ihan valmis käsityöläinen mutta opettelee tullakseen sellaiseksi. Nimi on myös sanaleikki siitä, että olen oikeasti PhD Candidate eli tohtorikoulutettava. Kirjoitan sekä suomeksi että englanniksi blogiani. Englanniksi siksi, että se on työkieleni ja toivon, että blogiani pystyvät lukemaan kiinnostuneet muissakin maissa ja suomeksi, koska se on kuitenkin kieli, jolla ilmaisen itseäni parhaiten.

Blogin kirjoitus on tuntunut tärkeältä myös siksi, että siinä yhdistyvät kaikki minulle rakkaat harrastukset: kirjoittaminen, valokuvaaminen ja käsityöt. Samalla blogini toimii käsityöpäiväkirjanani mutta olen yrittänyt myös alkaa kirjoittaa ohjeita silloin, kun teen jotain "omaperäisempää". Yhä enemmän kaipaisin kuitenkin interaktiivisuutta lukijoiden kanssa - tiedän, että heitäkin kuitenkin on, sillä tähän asti suosituimpia blogikirjoituksia on katsottu lähes 600 kertaa. Pyrinkin parantamaan jatkossa ainakin blogini kuvien tasoa, sillä olen tähän asti hieman liian innokkaasti kuvannut vain valmiin työn ja blogannut siitä, ja kirjoittamaan kenties keskeneräisistäkin töistä ja laajentamaan aihepiiriä mahdollisesti myös sisustuksen puolelle. Toivon, että blogini löytää oman näköisensä lukijakunnan ja voisi antaa heille inspiraatiota.  

Ohjeeni aloitteleville bloggaajille

1. Blogin nimeen ei tarvitse takertua vuosiksi, kuten minä tein. Se voi olla ihan yksinkertainenkin nimi tyyliin "xx neuloo" tms., sillä loppujen lopuksi sisältö ja blogin ulkoasu ovat kuitenkin tärkeimmät.

2. Panosta valokuviin ja asetelmiin kuvissa. Kaunis kuva pysähdyttää, inspiroi ja innostaa lukemaan blogia.

3. Kerro tarinoita. Hyvät tarinat yllättävät, erottavat sinut joukosta ja antavat ajattelemisen aihetta.

4. Markkinoi blogiasi esimerkiksi Facebookin kohderyhmissä. Ei sitä muuten kukaan välttämättä löydä eikä pelkästään itselleen kirjoittaminen pidemmän päälle motivoi. 

5. Muista aina myös kommentoida toisten blogeja - siitä toiset bloggaajat tietävät, että blogia oikeasti luetaan. Saatat piristää jonkun päivää. :)

Kenelle minä annan palkinnon?




NONNU

Pakkoneuloosia lankojen, kissojen, pikku prinssin sekä miehen keskellä

Pia Tuonosen neuleblogi

Nämä kaikki blogit ovat käsityöblogeja; toiset ovat keskittyneet neulomiseen/virkkaamiseen, toisissa ommellaan, monessa tehdään kierrätystöitä. Vilkaisemalla näitä saatat löytää itseäsi miellyttävän uuden tuttavuuden. Lisäksi annan ylimääräisen kunniamaininnan Sirpukan neuleohjeet -blogille. Se on aivan uusi, tuore neuleohjeita tarjoava blogi mutta erittäin lupaava. :) Onnea kaikille nimetyille blogeille!



Comments

  1. Tusen tack Craft Candidate för utnämningen!! Det känns väldigt fint :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Var så god - hoppas att få höra din story :)

      Delete
  2. Kiitos tästä palkinnosta/tunnustuksesta, tämähän täytyy tehdä! :-)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ole hyvä - jäänpä odottelemaan sinunkin tarinaasi. :)

      Delete
  3. Eipä kestä. :) Luinkin jo oman blogisi historiasta ja kävin kurkkaamassa heti omat suosituksesi. Tämä on tosiaankin hyvä tapa tutustua entuudestaan itselle tuntemattomiin blogeihin - aina voi löytää jonkin kivan uuden tuttavuuden.

    ReplyDelete
  4. Kiitos kunniamaininnasta! :) Syksyn aikana jotain uutta satelee varmasti "neuleohje-blogiinkin". ;)

    ReplyDelete
  5. Kiitos tunnustuksesta ♡ Pitää pistää mietintämyssy päähän ja ottaa tämä työlistalle =)

    ReplyDelete
  6. Kiitos tunnustuksesta ♡ Pitää pistää mietintämyssy päähän ja ottaa tämä työlistalle =)

    ReplyDelete
  7. This comment has been removed by a blog administrator.

    ReplyDelete
  8. Kiva, jäänpä seurailemaan. Ja onnea Unelmien Talo & Koti -lehden jutusta, sitä oli mukava lukea myös. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos ♡ Mä olen näköjään pelannut varman päälle ja painanut useamman kerran julkaise-nappia =D

      Delete
    2. Kiitos ♡ Mä olen näköjään pelannut varman päälle ja painanut useamman kerran julkaise-nappia =D

      Delete
  9. Kiitos vielä tännekin tunnustuksesta:) Mulla on ollut monenlaista työn alla, etten oo ehtinyt vielä kirjoittamaan. Mutta tää on hyvä (ja helppo) postausaihe!

    ReplyDelete
  10. Hyviä ohjeita aloittavalle tai kauemmin bloganneelle :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, Satu! Tuntui vähän hassulta antaa ohjeita, kun on itsekin vielä niin noviisi, mutta toisaalta ehkä juuri silloin on muistissa alkuvaikeudet.

      Delete
  11. Mielenkiintoista oli lukea blogisi synnystä. Ja hyvät vinkit aloittelijalle!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, Minna - toivottavasti niillä jollekulle on hyötyä!

      Delete
  12. Kiva tarina käsityöharrastuksen uudelleen löytämisestä! Neuvoista peukutan etenkin tarinankerrontaa, minulle ainakin hyvät tarinat - ihmisten, käsitöiden tai vaikka reseptien - ovat syitä miksi blogeja luen.

    Uusi ulkoasukin on oikein toimivan oloinen!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu, tarinoita, tarinoita! Itse ainakin olen nyt huomannut esimerkiksi käsityöblogeissa, että vaikka olisi miten hienoja ja kekseliäitä käsitöitä, en jaksa blogeja seurata, jos ei siellä ole tarinoita vaan vain pelkkiä kuvia ja teksti tyyliin "Tein villasukat. Tässä kuvat." :D Tosin totuuden nimissä täytyy myöntää itsekin syyllistyneeni tällaiseen ihan alkuaikoina, kun en oikein tiennyt, mitä tämä blogin kirjoittaminen oikein tarkoittaa... Ja kiitos ulkoasuarviosta, täytyy vielä saada navigointinappulat kuntoon. Tässä taitaa mennä vähän aikaa viimeistelyssä.

      Delete

Post a Comment

Followers

Follow on Blogit.fi

Follow on Bloglovin'

Follow on Instagram

Follow on Facebook