SLIDER

Craft Candidate -joulukalenteri 2017 kokoelmapostaus

Tänä vuonna blogissani oli joulukalenteri Facebookin puolella. Kokoan tähän kaikki luukut nyt yhteen postaukseen. Osassa luukuista avautuu linkki postaukseen, osassa on vain nämä kuvat, jotka on tähän nyt myös koottu helposti katsottaviksi. 

Luukku 1: Virkattu sydänpussukka. Sydänkuvio muodostuu ruutuvirkkauksen keskelle tehdyistä pylväistä. Kaavio löytyy kirjasta: Melody Griffiths: 201 ideaa pieniin ja suuriin virkkaustöihin.




Luukku 2: Pikkumiehelle traktorilapaset. Varmasti kiva joululahjaidea, soveltuu myös sukkiin kuvioksi, ja isommillekin pojille/miehille. Traktorikaavio löytynyt Pinterestistä. Lasten peruslapasten ohje Novitalta: https://www.novitaknits.com/…/lapsen-neulotut-peruslapaset-…





Luukku 3: Miehen perusvillapaita

Luukku 4: Joulukalenterin yllätyslahjat: Mininallet ja niille kerrossänky. Mininalle syntyi joitakin vuosia sitten, kun oman silloisen ekaluokkalaisen piti ensin viedä kouluun tulitikkulaatikko koristeltavaksi joulukalenteria varten ja sitten piti viedä myös jotain pientä laatikkoon sopivaa yllätykseksi, ei kuitenkaan karkkia. Tämä minikokoinen nalle valmistuu puolessa tunnissa! Tarvitaan vain huopaa, vanutäytettä, pieniä lasi-/puuhelmiä silmiksi ja neulaa ja lankaa. Ohjeen löysin Suuri Käsityö 8/2012 -lehdestä, joka puolestaan oli otettu kirjasta McGuire, Kachmar, Hatz ja ystävät: Näperryksiä, mutta tekeehän tuollaisen mallin itsekin vapaasti piirtämällä. Kerrossänky on suunniteltu itse kahdesta tulitikkurasian sisälaatikosta, hammastikuista ja teipistä. Sängyt on päällystetty huovalla. Nalleille on virkattu myös peitot, jotka nyt eivät näy näissä kuvissa.





Luukku 5: Suomi 100 -villasukat

Luukku 6: Suomi 100 -vauvan pipo

Luukku 7: Apinasukat lapselle. Ohje: http://arkisto.novitaknits.com/cms.php…


Luukku 8: Jalkapallopipo futaajalle. Ilmainen kuvio-ohje: https://www.loveknitting.com/soccer-chart-knitting-pattern-…


Luukku 9: Lakujen ystäville! Muutama vuosi sitten tein joululahjaksi nämä lakupekkalapaset. Mallin sain ystävältäni (vain omaan käyttöön) mutta samantyyppinen kuvio löytyy vaikkapa kumma sammakko -blogin kuvista: http://puikkoilu.blogspot.fi/2013/01/blog-post.html





Luukku 12: Tallinnan joulumarkkinat

Luukku 13: Glorious Beasties -joulukortit

Luukku 14: Ideoita lasten lapasiin ja villasukkiin

Luukku 15: Pohjois-Karjalan villasukat

Luukku 16:  Liekkisukkia on haettu blogistani viime aikoina yllättävän paljon, joten tämä lienee hyvä joululahjaidea. 

Luukku 17: Vanhoista vaatteista uusia lapselle

Luukku 18: Minikokoinen sukka. Sopii vaikka joulukalenterilahjaksi tai lahjasukaksi takan päälle.

Luukku 19: Neulotut ja virkatut jämälankatossut

Luukku 20: Kivoja pikkulahjoja ovat nämä neulotut joulupallot. Ohjeen olen ottanut Novitan Joulu-lehdestä ja tehnyt 7 veljestä -langasta mutta vastaavia löytyy esim. Nalle-langasta tehtynä vaikkapa täältä: https://www.novitaknits.com/fi/fi/node/918/instructions


Luukku 21: Neulotut ekologiset bambutiskirätit. Ohje: http://arkisto.novitaknits.com/cms.php…



Luukku 22: Japanilaiset tossut lämmittävät mukavasti jouluna. Lanka: Novita Kelo. Ohje kirjasta Naoko Kobayashi: Lämpimät lapaset ja tossut.















Ei kommentteja

Lähetä kommentti

© CRAFT CANDIDATE • Theme by Maira G.